Järjestö saa oman lehden
Emäntälehti perustettiin vuonna 1902. Lehden nimeksi vaihdettiin Martat vuonna 2007.
Emäntälehden syntysanat lausuttiin Martta-Yhdistyksen vuosikokouksen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa alkuvuodesta 1902. Alma Forstén ehdotti tuolloin oman tiedotuslehden perustamista. Lehden avulla tieto saataisiin kulkemaan kaikkiin haaraosastoihin (nykyisiin yhdistyksiin). Perusteluina hän esitti, että näin voitaisiin tiedottaa ja opastaa laajemminkin asioita ja tiedon kulku vakiintuisi paremmin kuin satunnaisilla tiedotuskirjeillä. Keskustelun osanottajat innostuivat asiasta ja Emäntälehteä ryhdyttiin kehittelemään nopeasti.
Päätös oli rohkea sillä samaisessa kokouksessa keskusteltiin myös siitä, miten Martta-Yhdistyksen talous saataisiin kuntoon. Kuukausittain ilmestyvän oman lehden julkaiseminen ei tuolloinkaan ollut ilmaista.
Kehittämistä varten perustettiin komitea, johon kuuluivat Lucina Hagman, Fanny Hult ja rouva Erkko. Huhtikuun alussa pidetyssä kokouksessa pohdittiin vaihtoehtoisesti omaa, säännöllisesti ilmestyvää lehteä, jolle oli jo keksitty nimi Emäntälehti, tai harvemmin julkaistavaa sarjaa. Lucina Hagmanin esityksestä valittiin näistä vaihtoehdoista kerran kuukaudessa ilmestyvä 8- tai 16-sivuinen Emäntälehti.