1910-luku

Marttojen toiminta näkyi paikallisesti säännöllisinä ompeluiltoina. Ensimmäisen maailmansota ja sisällissota aiheuttivat pula-ajan.

Marttaneuvojat koulutuksessa Orimattilassa. Kuvattu kahvitauolla 1916.Marttaneuvojat koulutuksessa Orimattilassa. Kuvattu kahvitauolla 1916.Varsinaissuomalaisia hätäapuneuvojia sihteerikonsulentti Sigrid Sarkkin kanssa 1918.Uudenmaankatu 24 oli Alli Nissisen valmistava koulu 1915. Tontille rakennettiin 1958 Marttatalo.Kotitalouskurssilaisia Turussa. Kuva on lähetetty piiriin Sigrid Sarkille. Kuva Valokuvaamo E.A. Vesa 1917-1919.

Henkilöt

Lucina Hagman

Lucina Hagman (1853–1946) oli marttajärjestön perustajajäsen ja tarmokas naisasianainen.

Alli Nissinen

Alli Nissinen (1866–1926) oli marttajärjestön perustajajäsen ja Emäntälehden päätoimittaja.

Alma Forstén

Alma Forstén (1858–1931) oli puutarhaneuvonnan ja Emäntälehden äiti.

Helena Brander

Marttaliiton keskustoimikunnan puheenjohtaja 1933-1935

Helmi Nylander

Marttaliiton Keskustoimikunnan puheenjohtaja 1926-1933.

Fanny Hult

Martta-Yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1904-1924

Cely Mechelin

Martta-Yhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja 1901-1902

Elin Malin

Martta-Yhdistyksen sihteeri 1921-24, rahastonhoitaja ja aktiivinen luottamushenkilö 1903-36

Marttojen ompeluiltojen pääpaino alkoi siirtyä yhä enemmän sivistämiseen. Pula-aika toi uusia opetusaiheita. Erityisesti kaupungeissa tärkeäksi muodostui heinälaatikon käytön opettelu.

Sisällissota aiheutti toimintaan katkoksia, mutta toiminta jatkui heti kun se oli mahdollista. Sisällissodan jälkeen vihreällä ristillä varustetut sotamartat kiertelivät siivoamassa kyliä ja auttamassa perheitä uuteen alkuun Karjalassa.  Muualla kierteli hätäapuneuvojat. 

Monien haaraosastojen (nykyisin marttayhdistysten) pääasiallinen toimintasuunnitelma oli koota mahdollisimman paljon rahaa jotain tiettyä asiaa varten pääasiassa järjestämällä myyjäisiä ja erilaisia juhlia. Rahaa kerättiin mm. puutarha- tai käsityöneuvojan palkkaamiseen, oman koulun ylläpitoon, mutta myös järjestön ulkopuolisiin sinänsä hyviin asioihin kuten kansakoulun keittolatoimintaan tai kunnan vähävaraisten lapsien koulumahdollisuuksien parantamiseen esimerkiksi kouluvaatteiden lahjoittamisen muodossa. Myöhemmin on todettu, että vähitellen osasta yhdistyksiä alkoi tulla kuin palokuntia, aina menossa sinne, missä oli hätääkärsiviä. Samalla järjestön varsinainen ydin tehtävä, kotitalousneuvonta jäi joiltain yhdistyksiltä lapsipuolen asemaan.