Uudet tuulet puhaltavat

Kolmekymmentäluvulla marttajärjestössä otettiin käyttöön teemavuodet, jotka jäntevöittivät kotitalousneuvontaa. Uusi toiminnanjohtaja kiinnitti huomiota kodin talouden neuvontaan ja perheenemäntien ajankäyttöön.

Uudet tuulet alkoivat puhaltaa järjestössä vuonna 1933 kun toiminnanjohtajaksi palkattiin Elli Saurio.

Jo vuonna 1907 Martta-Yhdistys kiinnitti huomiota toimintaohjelmaansa keskittämällä sitä tiettyihin kysymyksiin. Asiasta puhuttiin sen jälkeen tämän tästä, mutta vasta loppuvuodesta 1933 kokeiltiin ensimmäistä teemaa, joiksi valittiin silloinen ruokatalouden muotiasia raakaravinto sekä kodin- ja puutarhanhoitoon liittyvät makki (käymäläjäte) ja kompostointi. Aiheiden käsittely jatkui vielä seuraavana vuonna, jolloin teemana oli teurasjätteiden käyttö ja vuode. Siitä saakka jokaisella vuodella on ollut oma teemansa. Vuosi 1939 oli lepovuosi, mutta sen vietto keskeytyi sodan vuoksi.

Martoille pidettiin ahkerasti lyhyitä, 1-3-päiväisiä kursseja ja marttailtoja teemaan liittyvistä koulutusaiheista. Kurssit pidettiin edelleen usein isoissa taloissa, jossa kurssin aikana esimerkiksi perustettiin taloon yhteisvoimin komposti tai teurastettiin sika, paloiteltiin se oikeaoppisesti ja valmistettiin erilaisia ruokia niin, että juuri mitään ei jäänyt haaskuun. Myös tyttötyön merkityksestä muistutettiin

Järjestön jäsenten lisäksi koulutettiin toimihenkilöitä. Ensimmäinen konsulenttikokous pidettiin vuonna 1930, jonka jälkeen tilaisuus järjestettiin vuosittain, usein jonkun ison näyttelyn yhteydessä. Säännöllisesti pidetyt, monipäiväiset neuvojien koulutuspäivät aloitettiin vuonna 1934. Päivillä käsiteltiin seuraavan teemavuoden neuvontateemoja. Samana vuonna aloitettiin myös piiriliitoissa pidetyt yhdistysten toimihenkilöille suunnatut järjestötoiminnan kurssit, joissa tutustuttiin Yhdistysoppaan sisältöön, järjestön uusiin kirjanpito- ja arkistointiohjeisiin. 

Kirsi Vesterbacka

Konsulentti Aada Nevalaisen muistelmia marttatyöstä Pohjoi-Savon alueella.