Vuosikymmenen teemat


2010 Kohtaamispaikkana koti

YVY palkitsi Martat vuoden 2010 parhaasta yhteiskuntaviestintäteosta, Sukkarekkakampanjasta.Teemavuoden kolmas vuosi aloitti uuden vuosikymmenen. Jäsenyyden merkitys ja yhteisöllisyyden kokemus vahvistuivat ja jäsenmäärä kasvoi strategiakauden aikana 11.5 %. Vuoden lopussa jäsenmäärä oli 43 342. Marttajärjestö tuotti laadukkaita neuvontapalveluja ja koulutti ammatillisesti työntekijöitä liitossa ja piireissä. Marttojen saamat tunnustuspalkinnot kertoivat työn arvostuksesta.

Teemavuonna tapahtui:

  • Novita OY:n kanssa toteutettiin sukkarekkakiertue 12 paikkakunnalla. Martat opastivat sukan kantapään neulomisessa.
  • Kotitalousneuvonnan johtoajatuksena oli Vähänkö hyvää – eettinen kuluttaminen. Kotitalouseneuvonnalla tavoitettiin 166 000 henkilöä. Vationavustuksella toteutetun neuvonnan lisäksi järjestössä oli 13 valtakunnallista neuvontahanketta.
  • Uutena hankkeena käynnistettiin Yhteisvastuukeräyksen tuotolla ja Marttaliiton tuella rahoitettu Kotirumba rullamaan-hanke pilotoinnilla 5 piirissä.
  • Marttojen opintotoiminnan laaja taitoavainuudistus valmistui ja opintosuoritukset täydentyivät järjestöosaajapassilla
  • Perinnetietokeskus Syreenin kesänäyttelyn aiheena oli Vähänkö hyvää!
  • Kansainvälisen toiminnan yhteistyökumppanuus Burgina Fasossa Afrikassa päättyi.
  • Pohjoismaiden Naisliiton (Nordens Kvinnoförbund, NKF) kesäkonferenssi järjestettiin Vaasassa ja Merenkurkun maailmanperintöalueella teemalla En hållbar livstil genom medvetna val – Tietoisilla valinnoilla kestävään elämäntapaan.
  • Virolaisten yhdistysten kanssa toteutettiin Tartossa eettisen kuluttaisen yhteistyöseminaari Vähänkö hyvää – Vähe hea!
  • Marttaliitto sai kotitalousalan tunnustuspalkinnon, Kotitalouden kompassin.
  • Yhteiskuntaviestinnän yhdistys YVY palkitsi Martat vuoden 2010 parhaasta yhteiskuntaviestintäteosta, Sukkarekkakampanjasta.
  • Marttaliiton nettisivuilla vieraili 2,1 miljoonaa kävijää. Marttaliitto meni mukaan sosiaaliseen mediaan perustamalla facebook-sivut.
  • Liv-televisiokanavan kanssa tehtiin kodinhoitoaiheisia tv-ohjelmia.
  • Julkaisut: Kotisäilöjän kirja, Lusikka soppaan, Kokataan yhdessä-vihkoset, Kortit ja lehtiset vuoden nimikkokasveista, Ruokaseikkailu alkaa-dvd, Pikkukokin välipalat-vihkonen, kodin kemikaalit-opas, Kotitalousneuvonnan käsikirja piirien kotitalousneuvonnan tueksi (sähköinen).
  • Varsinais-Suomen piiri täytti 100 vuotta.

 

2011–2013 Hidastamalla hyvinvointiin

Hidastamalla hyvinvointiin teeman tavoittena oli lisätä jäsenmäärää ja tehdä kotitalousneuvontaa valtakunnallisesti tunnetuksi. Hidastaminen ei ole pysähtymistä, vaan se auttaa näkemään terävämmin ja kuulemaan herkemmin toimintaympäristön haasteet. Hidastaminen antaa mahdollisuuden keskityttyä olennaiseen ja kohdentaa kotitalousneuvonta neuvontaa tarvitseville sekä suunnitella toiminnan sisällöt niin, että ne vastaavat neuvottavien ja jäsentemme tarpeisiin ja toiveisiin. 

Teemavuonna tapahtui:

2011

  • Marttaliiton hallitus hyväksyi uuden toimintastrategian vuosille 2012-2016.
  • Jäsenmäärän positiivinen kasvu jatkui vahvistaen järjestön toimintaedellytyksiä sekä kotitalousneuvonnan ja harrastustoiminnan tunnetuksi tekemistä. Uusia jäseniä liittyi 2 281 (lisäys 5%)
  • Tilkkurekka-kiertue ja tilkkupeittotempaus Novita Oy:n ja Tekstiiliopettajaliiton kanssa. Vuoden aikana martat virkkasivat reilut 300 000 isoäidin neliötä ja kokosivat niistä noin 7 800 tilkkupeittoa. Tilkkupeitot kuljetettiin Matkahuollon ja Transpointin avustuksella Helsinkiin. Lokakuun 1 päivänä peitoista koottiin yksi yhteinen tilkkupeitto Tuomiokirkon portaille. Tapahtuman jälkeen peitot lahjoitettiin Ensi- ja turvakotien, Yhteisvastuukeräyksen ja diakoniatyön kautta lapsiperheisiin ja kansalaisten ehdottamiin kohteisiin.
  • Uudet järjestövaatteet, neuvojien työvaatteet ja neuleperhe suunniteltiin yhdessä Taideteollisen korkeakoulun tekstiilityön opiskelijoiden ja neuvojien kanssa.
  • Kotitalousneuvonnalla tavoitettiin yli 180 000 henkilöä. Vationavustuksella toteutetun neuvonnan lisäksi järjestössä oli 11 valtakunnallista neuvontahanketta.
  • Kotipuutarhaneuvontaan liittyvä Kasvata kotona kiertue kävi 19 paikkakunnalla. Yhteistyökumpapneina olivat Biolan ja Kodin Terrat.Etelä-Savon Marttojen vuonna 1990 perustama Kenkäveron marttapuutarha oli viimeistä vuotta Marttaliiton hallinnassa. Puutarhaan tutustui kesän aikana 20 000 henkilöä.
  • Perinnetietokeskus Syreenin kesänäyttelyn aiheena oli Helinä Rautavaaran museon näyttely Tunnista tuntiin, päivä kerrallaan. Näyttely kertoi lansiafrikkalaisen naisen elämästä. Näyttelykansiossa esiteltiin marttojen kehitysyhteistyötä.
  • Marttojen Perinnetietokeskus Syreeni Mikkelin Kenkäverossa lopetti toimintansa vuoden lopussa.
  • Etelä-Savon Marttojen  vuonna 1990 perustama Kenkäveron marttapuutarha oli viimeistä vuotta Marttaliiton hallinnassa. Puutarhaan tutustui kesän aikana 20 000 henkilöä.
  • Valtakunnallinen, seitsemän vuotta kestänyt Marttojen kotiapu-hanke päättyi vuoden lopussa. Hankkeessa kehitettiin ja tuettiin piirien kotiapuliiketoimintaa.
  • Kamerunin Kotitalousneuvojien järjestön ACESF-CA:n kanssa toteutettavaan hankkeen rahoitukseen saatiin ulkoasianministeriöltä myönteinen päätös vuoteen 2014..
  • Opintotoiminnan taitoavainuudistus valmistui. Uudistuksen myötä otettiin käyttöön sähköinen moodle-oppimisympäristö, joka mahdollistaa opiskelun verkossa. 
  • Marttojen hyvinvointiristeily 400 jäsenelle järjestettiin Viking Linen kanssa.
  • Marttaliitolle tehtiin sosiaalisen median suunnitelma. Uudet facebook-sivut perustettiin. Marttojen nettisivuilla  oli 2,7 miljoonaa kävijää.
  • Julkaisut: Martan kasviskeittiö-keittokirja, Satoista palstapuutarha, Limppua, patonkia ja röpörieskaa, Kortit ja lehtiset vuoden nimikkokasveista, Siistiä dvd, Tahrat pois-esite, ensimmäiseen kotiin- korttisarja, Pesen vaatteita-vihkonen, Pikkukokki askartelee vihkonen.

2012

  • Uusi strategiakausi 2012-2016 alkoi.
  • Järjestön jäsenmäärä kasvoi edelleen. Vuoden lopussa jäseniä oli lähes 46 000.
  • Taloustutkimuksen enismmäisessä neuvontajärjestöjen tunnettuutta, luotettavuutta ja vaikuttavuutta koskevassa tutkimuksessa Marttajärjestö sijottui kokonaisarvosanoissa ensimmäiseksi.
  • Martat-lehti täytti 100 vuotta.
  • Tumppurekka yhteistyössä Novitan kanssa kiersi jokaisen 16 piirin alueella. Martat opettivat lovikkalapasen neuvomista ja toivat esille käsillä tekemisen positiivisia vaikutuksia.
  • Kotitalousneuvonnalla tavoitettiin 132 000 henkilöä. Vationavustuksella toteutetun neuvonnan lisäksi järjestössä oli 9 valtakunnallista neuvontahanketta.
  • Uutena hankkeena aloitettiin Jane ja Aatos Erkon kanssa hanke nuorien urheilijoiden ja muiden nuorten ravitsemustietoisuuden lisäämiseksi.
  • Opintotoiminnassa otettiin käyttöön uudet taitoavaimet ja aloitettiin verkko-opinnot Moodle-opintoalustaa käyttäen.
  • Köyhien naisten oikeus omiin tuloihin ja ruokaturvaan-hanke käynnistyi yhteistyössä  Kamerunin Kotitalousneuvojien järjestön ACESF-CA:n kanssa. Hankkeessa annettiin kotitalous- ja ravitsemuskoulutusta sekä yrittäjyyskoulutusta ja -mentorointia.Ravitsemuskoulutus Bamendassa keväällä 2012
  • Marttojen kotisivujen (www.martat.fi) laajaa uudistusta toteutettiin koko vuoden ajan. Keväällä julkaistiin Marttaperinne- ja Martan puoti-sivustot ja julkiverkon suunnittelua ja uudistusta valmisteltiin. 
  • Martat vinkaa-facebook-sivujen päivitystä tehostettiin ja martat TV Youtube-kanava otettiin käyttöön. 
  • Julkaisut: Pikkukokki-kerhon ohjaajan opas, taitoavaimet ja taitoavainvihko, Isoäidin siivousvinkit-esite, Paikoillalnne valmiit keittiöön-aineistot, Ruokaa hyvällä mielellä painonhallinta-aineisto, Lohipiiraset ja muita kalareseptejä, Vuoden nimikkokasviesitteet ja -kortit.

2013

  • Marttaliiton hallintoa yksinkertaistettiin sääntöuudistuksella, jossa siirryttiin yhden vuosikokouksen malliin.
  • Jäsenhankintakampanja Elämä on parasta itse tehtynä käynnistyi vuoden alussa. 
  • Järjestön jäsenmäärä kasvoi viidettä vuotta peräkkäin. Vuoden lopussa jäseniä oli lähes 47 000.
  • Kotitalousneuvonnalla tavoitettiin 141 000 henkilöä. Neuvonann painopisteenä oli Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä. Vationavustuksella toteutetun neuvonnan lisäksi järjestössä oli 9 valtakunnallista neuvontahanketta.
  • Sähköistä neuvontaa vahvistettiin Martat vinkkaa-facebook-sivuilla Twitterissä, Youtuben Martat TV:ssä ja Moodlen sähköisellä oppimisalustalla. 
  • Mennään eikä meinata kampanja toteutettiin yhteistyössä Metsähallituksen luontopalvelujen kanssa. Kampanjalla houkuteltiin ihmisiä tutustumaan luontoon ja luonnonantimiin. Valtakunnallisen sienipäivän (31.8.) aiheena oli Mennään sieneen.Mennään eikä meinata- kampanja  houkutteli tutustumaan luontoon ja luonnonantimiin.
  • Vapaaehtoistoiminnan tueksi valmsitui opas ja koulutusmateriaali, jonka pohjalta käynnistettiin vapaahetoisten koulutus vuonna 2014.
  • Ulkoministeriön rahoittama Kattilamatka Kameruniin -viestintähanke käynnistyi. Kamerunin Kotitalousneuvojien järjestön ACESF-CA:n puheenjohtaja Marie-Louse Wandji ja hallituksen jäsen Elisbeth Domatob vierailivat 7 paikkakunnalla kouluttamassa marttoja ja tutustumassa suomalaiseen kotitalousalan naisyrittäjyyteen. Jokaisen 16 piirin alueelle koulutettiin vapaaehtoistoimijoiksi kansainvälisiä marttoja. 
  • Köyhien naisten oikeus omiin tuloihin ja ruokaturvaan-hanke Kamerunissa jatkui.
  • Swasimaassa käynnistyi hanke Kestävä toimeentulo nuorille ja naisille yrittäjyystaitojen avulla.
  • Uudistetut nettisivut avattiin vuoden alussa. Sivuilla vieraili 2,6 miljoonaa kävijää.
  • Marttaraita-kangas ja siitä valmistetut Arkipyhän ja Karkauspivän hameet ja pinssi tulivat uusina tuotteina myyntiin. Suunittelijana oli muotoilija Marianne Valola ja valmsitaja Helmi Vuorelma. 
  • Marttaryijy-sarja tuotettiin yhteistyössä Suomen Käsityön Ystävien ja suunnittelutloimisto DOG Designin kanssa.
  • Julkaisut:Ekokoti-opintoaineisto (sähköinen), Ruoan ympäristövaikutukset-esite yhteistyössä MTT:n kanssa.

2014-2016 Martoissa on arjen mahdollisuus

Martoissa on arjen mahdollisuus on yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä, tietoja ja taitoja arjen sujumiseksi, vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä mahdollisuus vapaaehtoistoimintaan. Elämä on parasta itse tehtynä-lupaus yhdistää kaiken toiminnan neuvonansta järjestötoimintaan, arjen hallinnasta oppimisen iloon. Siirrämme kodin taitoja sukupolvelta toiselle. Yhteisön osana oleminen on sisäänkirjoitettu marttailuun. Olemme kaikilla avoin yhteisö, jossa tahto muuttuu toiminnaksi. 

Teemavuonna tapahtui:

2014

  • Järjestö täytti 115 vuotta.  
  • Juhlavuoden päätapahtuma oli Pohjoismaiden Naisliiton kesäkonferenssi Rovaniemellä. teemana oli rajaton pohjoinen nainen. Tapahtumassa oli 150 osallistujaa.
  • Järjestöön liittyi 5 500 uutta jäsentä. Vuoden lopussa jäseniä oli 48 000.
  • Taloustutkimuksen Neuvontajärjestöt Suomi Tänään 2014 -tutkimuksessa Marttajärjestö sijoittui ensimmäiseksi kokonaismielikuvassa seitsemän mielikuvatekijän yhteisvaikutuksessa. Mukana oli 10 neuvontajärjestöä. Martat arvioitiin parhaaksi neuvonnan saatavuudessa, toiminann tehokkuudessa, asinatuntevuudessa ja lähestymsien helppoudessa.
  • Marttojen yhteisökuva 2014 -tutkimuksessa todettiin, että marttojen toiminta arjen auttajina tunnetaan paremmin kuin vuonna 2007. Suuri yleisö mielsi martat taitavina, aktiiviisina, iloisina, iäkkäinä ja jossain määrin konservatiivisina. 
  • Kotitalousneuvonnalla tavoitettiin 140 000 henkilöä. Vationavustuksella toteutetun neuvonnan lisäksi järjestössä oli 7 valtakunnallista neuvontahanketta.
  • Järjestön kotitalouseneuvonta sai kaksi tunnustuspalkintoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen myöntämän Terveyden edistämispalkinnon ja Kriminaalihuoll
    on palkinto myönnettiin Arki sujuvaksi-kurssitoiminnasta, eli kotitalousneuvonnasta vankien parissa.
  • Ulkoministeriö myönsi jatkorahoituksen vuosiksi 2015-2017 Kamerunin Kotitalousneuvojien järjestön ACESF-CA:n kanssa toteutettavaan hankkeeseen. 
  • Swasimaassa jatkui hanke Kestävä toimeentulo nuorille ja naisille yrittäjyystaitojen avulla.
  • Kattilamatka Kameruniin -viestintähanke päättyi. Hankkeessa koulutettiin yhteensä 22 vapaaehtoista kansainvälsitä marttaa, jotka pitävät Kattilamatka-tilaisuuksia omalla alueellaan.Aikuispakkaus on oman elämän aloituspaketti.
  • Metsämartta-toiminnan kokeilu Pohjois-Savossa osana Marttojen ja Metsähallituksen luontopalvelujen Mennään eikä meinata-kampanjaa.
  • Satakunnan Martat ja Marttaliitto osallistuivat Porin SuomiAreenan.
  • Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingissä esiteltiin Garderobi-toimintaa.
  • Martat osallistuivat Ekopaasto-kampanjaan yhteistyössä Kirkkohallituksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa.
  • Aikuispakkaus, joka sisältää tuotteita ensimmäiseen kotiin muuttavalle nuorelle, tuotiin markkinoille. www.martat.fi/aikusipakkaus-sivut tukivat pakkausta.
  • Juhlavuoden koruna myytiin Kalevala-korun Loviisa-solkea.
  • Martta-arpajaiset, joiden tuotto käytetään lapsiperheiden ja nuoren talousneuvontaan.