Kun martat tekivät terveyshistoraa

Marttaliitto ja Finlands svenska Marthaförbund osallistuivat vuosina 1973–1975 tutkimukseen rintasyövän varhaiseksi toteamiseksi. Tutkimus perustui vapaaehtoiseen rintojen omatarkkailuun ja mammografiaan hakeutumiseen. Siihen osallistui noin 56 000 marttaa ja marthaa.

Rintasyöpään sairastui 1970-luvun alkupuolella yksi nainen tuhannesta. Syöpä todettiin usein vasta myöhäisessä vaiheessa, ja hoitoennuste oli huono. Rintojen omatarkkailusta tiedettiin, mutta se ei kiinnostanut.
Martat viettivät Koti ja terveys -vuotta 1972. Puhuttiin muun muassa aamupalasta, sokerin haitallisuudesta hampaille ja kotikeittiössä tehtävistä ruokapäätöksistä.
Marttaliiton toiminnanjohtaja Annikki Jäntti tapasi kesäyliopiston luennolla lääkäri Gisela Gästrinin, joka toimi Helsingin Syöpäyhdistyksen valistuspäällikkönä. Jäntti pyysi Gästriniltä ehdotusta terveyskasvatusohjelmaksi, joka voisi hyödyntää marttoja laajempaakin naisjoukkoa. Gästrinillä oli sopiva idea valmiina: rintasyöpä pitäisi pystyä toteamaan varhaisemmassa vaiheessa.


Etelä-Suomessa aloitettiin


Jo saman vuoden joulukuussa Emäntälehdessä kerrottiin Marttojen Mama-tutkimuksesta. Nimi tulee sanoista Marttojen maksitutkimus. Mama viittaa myös rintojen mammografiakuvaukseen.
Tutkimus aloitettiin Uudellamaalla ja sen lähialueilla. Yhteistyökumppaneita olivat muun muassa Lääkintäsähkö Oy ja Agfa-Gevaert, jotka toimittivat mammografiakuvauksissa tarvittavat filmit. Marttojen tehtävänä oli varmistaa, että tutkimukseen osallistuvat tarkkailivat rintojensa tilaa ja suorittivat muut vaadittavat tehtävät tutkimusjakson ajan.
Vuoden 1973 alkuun mennessä tutkimukseen oli ilmoittautunut 10 000 marttaa, heistä 2 000 ruotsinkielisiä. Gisela Gästrin piti martoille koulutustilaisuuksia. Jokainen sai Mamakortin, tarkkailupäiväkirjan, jota tuli täyttää ohjeiden mukaan kuukausittain koko vuoden ajan.
Jos löytyi huolestuttavia kyhmyjä, otettiin välittömästi yhteyttä Suomen Syöpäsäätiön Helsingin klinikalle mammografiakuvausta varten.. Ensimmäisen vuoden aikana mammografiatutkimuksissa kävi 240 marttaa, joilta 19:ltä löydettiin uusi rintasyöpä. Syövät todettiin varhemmin kuin normaalisti, joten kasvaimet olivat pienempiä ja helpommin leikattavissa. Sairastuneiden päiväkirjat osoittivat, että martat noudattivat ohjeita hyvin ja kävivät lääkärissä silloin, kuin pitikin.


Markalla mukaan


Alkuvuoden 1973 kokemusten perusteella omatarkkailututkimus osoittautui kannattavaksi. Niinpä Marttaliiton hallitus päätti syksyllä laajentaa tutkimusta. Uusilta osallistujilta kerättiin markan suuruinen osallistumismaksu. Hallitus perusti tutkimusta tukemaan 75-juhlavuoden rahaston, johon kerättiin osallistumismaksujen ohella lahjoitukset. Hankerahoitusta saatiin Kansaneläkelaitokselta ja Raha-automaattiyhdistykseltä.
Eteläsuomalaiset martat jatkoivat omatarkkailua ja sen raportointia entiseen tapaan. Merkinnät tehtiin samaan vihkoon erivärisellä kynällä.
Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa toteutettiin samaan aikaan projektit, joiden vertailuryhmänä toimivat varsinaissuomalaiset martat. Näillä alueilla kaikki yli 35-vuotiaat naiset kutsuttiin tähän kokonaisvaltaiseen ohjelmaan.
Kaikille muille martoille annettiin mahdollisuus osallistua kaksivuotiseen tutkimukseen, joka käynnistyi vuoden 1974 alusta. Jatkotutkimuksia varten valittiin jokaiseen lääniin omat vastuulääkärit, yhteensä 21 röntgenlääkäriä.
Gisela Gästrin ja sairaanhoitaja Susanne Lindquist-Bildt kouluttivat marttoja rintojen omatarkkailuun eri puolilla maata. Lähes jokaisessa Emäntälehden numerossa oli artikkeleita hankkeen etenemisestä, tai ainakin muistutuksia: ”Jos merkintä jonain kuukautena on unohtunut, jatkatte vain kortin täyttöä tästä edelleen.”
Eri lehdet kirjoittivat hankkeesta, ja kesällä 1974 nähtiin TV2:ssa tietoiskuja. Jotkut piirit järjestivät omia kannustus- ja koulutuspäiviä.
Syksyllä 1975, tutkimuksen lähetessä loppuaan, marttoja muistutettiin tarkkailuvihkojen palauttamisesta. Täytetyt vihot palautettiin Mama-martalle tai piiriliittoon, josta sai tarvittaessa apua taustatietojen täyttämisessä. Lääkärien pitämät potilaskortistot palautettiin Gästrinille.


Tarkkailu kannattaa


Gisela Gästrinin mukaan marttojen suorittama kaksivuotinen rintojen omatarkkailu osoitti, että tarkkailu kannattaa. Ohjelma nosti todettujen uusien rintasyöpien määrän melkein kaksinkertaiseksi koko toiminta-alueella. Suuri osa syöpätapauksista oli varhaisessa vaiheessa ja näin ollen helpompia hoitaa.
Sekin havaittiin, että omatarkkailu ei lisännyt naisten keskuudessa syöpäpelkoa, sillä opastusta ja tietoa annettiin riittävästi ennen tarkkailun aloittamista. Hanke oli ainutlaatuinen koko maailmassa, ja tulokset herättivät huomiota myös ulkomailla.
Mamaohjelman ansiosta omatarkkailuun johtava opastustyö otettiin silloisen Lääkintöhallituksen toimesta terveyskeskusten ja työterveyshuollon ohjelmaan. Aivan helppoa aloittaminen ei ollut. Martat tekivät vuosina 1976–1977 noin sata aloitetta kunnissa ja kuntayhtymissä ohjelman jatkamiseksi.
Suuri osa martoista oppi rintojen omatarkkailun niksit ja tottui tarkkailuun kahden vuoden tutkimusaikana. Tutkimus osoitti, että 70 prosenttia omatarkkailun aloittaneista jaksoi jatkaa säännöllistä tarkkailua ja kirjaamista kuukaudesta toiseen. Aiemmin vain 2 prosenttia naisista oli tutkinut rintojaan. Joka viideskymmenes hakeutui oirein mammografiakuvauksaeen.

Kirsi Vesterbacka


Lääkäri tuli naisten luo

Gisela Gästrin ja sairaanhoitaja Susanne Lindquist-Bildt kouluttivat marttoja rintojen omatarkkailuun.Gisela Gästrin laati Mamaohjelman ja kiersi marttojen parissa ohjaamassa rintojen omatarkkailuun ja tarvittaessa hakeutumiseen mammografiakuvaukseen.

– Martat syttyivät heti Mamaohjelmalle. He olivat innoissaan, kun palvelivat uutta ideaa, kertoo lääkäri Gisela Gästrin.
Ohjelman tavoitteena oli löytää väestöstä rintasyöpätapaukset mahdollisimman kattavasti ja varhaisessa vaiheessa. Gästrin teki aineistot ja kiersi yhdistyksissä ohjaamassa marttoja menetelmän käyttöön. Myös media kiinnostui Mamasta. Gästrinin laskujen mukaan aiheesta julkaistiin 2 000 lehtijuttua.
Media tiedotti, martat toimivat. Naiset osallistuivat opastukseen ja täyttivät Mama-korttinsa tunnollisesti ja käyttivät järjestettyjä mammografiapalveluja.
Syöpävalistusta ja tietoa rintojen omatarkkailusta oli toki saatavilla jo aiemmin. Pelkkä informaation jakaminen ei kuitenkaan innostanut toimintaan. Kokonaisvaltaisessa Mamassa ratkaisevaa oli se, että terveydenhuollon ammattilainen neuvoi naisille kuinka rinnat tarkkaillaan itse, ja että naiset pitivät kirjaa havainnoistaan, ja tietävät lääkärien palveluista.
– Tarvitaan sekä opastamista että huolenpitoa. Silloin ohjelma toimii, sanoo Gästrin.
Gisela Gästrin painottaa, että rintasyövän toteamiseksi tarvitaan toisiaan täydentäviä menetelmiä: lääkärin tekemää rintojen terveystarkastusta, mammografiaseulontaa, Mamaohjelmaa, ja omatarkkailusta muistuttamista.
– Mama perustuu vapaaehtoisuuteen, ja nainen on siinä keskiössä. Mama tuo naiselle turvallisuutta. Hän saa tietoa siitä, miten voi toimia ja mitä voi itse tehdä syövän haittojen ehkäisemiseksi.


Tieto kolmelle sukupolvelle


Mama-hankkeen ajaksi Gisela Gästrin sai Marttaliitosta avukseen tiedotuspäällikkö Kaija Kauppisen. Kaija huolehti käytännön asioista, järjesti esitelmätilaisuudet kuntiin, otti yhteyttä yhdistyksiin ja kerhoihin sekä lehdistöön.
– Kaija oli enkelini. Omistin hänelle kiitokset väitöskirjassani.
Mama-illat pidettiin usein seurakuntien tiloissa. Gisela Gästrin majoittui reissuillaan monesti ohjelman lääkärikollegojen kodeissa.
Martat kiittelivät sitä, että Mamaohjelmassa lääkäri tuli naisten luo. Se poikkesi totutusta asetelmasta, jossa nainen tulee potilaana lääkärin luo sattumahavaintojen vuoksi.
– Marttojen tapaaminen oli antoisaa ja keskustelu oli vilkasta. Kun äidit ja tyttäret kuuluivat samaan yhdistykseen, tieto meni samalla kertaa kolmelle sukupolvelle: isoäideille, äideille ja tyttärille.


Päiväkirjoista väitöskirja


Gisela Gästrin oli valmistunut lääkäriksi vuonna 1954 ja radiologian erikoislääkäriksi 1962.
– Mammografiatekniikka kehittyi, kun olin nuori lääkäri. Samaan aikaan alettiin perustaa syöpärekistereitä tieteellistä tutkimustoimintaa varten.
Kirjassaan Rintasyövän toteaminen Gästrin kuvailee, kuinka 1950-luvulla gynekologian oppikirjoissa ei puhuttu rinnoista tai niiden omatarkkailusta. Järjestelmällisiä terveystarkastuksia rintasyövän toteamisen aikaistamiseksi ei tehty. Naiset havaitsivat rintojen muutokset yleensä itse, sattumalta, ja lääkäriin hakeutuminen viivästyi. Vielä vuonna 1974, kun Mamaohjelma oli jo käynnissä Suomessa, englantilaiset lääkärit arvioivat, että heidän maassaan naiset eivät voisi ymmärtää tai hyväksyä vastaavaa toimintaa.
Gisela Gästrinillä on kotonaan mappikaupalla aineistoa 1970-luvun työntäyteisiltä vuosilta.
– Kaikki on tallessa, mitä tieteellisissä ja muissa lehdissä on Mamaohjelmasta kirjoitettu.
Mamaohjelmaan osallistui 56 000 marttaa, ja 32 000 palautti tarkkailupäiväkirjan täytettynä. Niistä muodostui Gästrinin väitöskirjan aineisto, jossa osoitetaan naisten omatoiminnan merkitystä. Päiväkirjat ovat tallessa Gästrinin kellarissa.
Nykyään uusia rintasyöpätapauksia havaitaan vuosittain lähes 5 000.
– Martat voivat edelleen vaikuttaa siihen, että tieto leviää naisten keskuudessa, sanoo Gisela Gästrin.

Helena Kokkonen

Gisela Gästrin:
Rintasyövän toteaminen. Terveydenhuolto ja naiset yhdessä. Recallmed 2012
The Mama Programme for Breast Cancer Control, väitöskirja, Tampereen yliopisto 1994.