Naiset kansaa kasvattamaan

Kiinnostuin marttojen menneisyydestä tutkiessani 1900-luvun alun kansalaiskasvatusta kasvatustieteen opinnäytetyöhöni Tampereen yliopistoon. Perehdyin Martta-yhdistyksen äänenkannattajan Emäntälehden (nykyinen Martat) kirjoituksiin lehden perustamisvuodesta 1902 aina kansalaissotaan 1918 asti. Pyrin löytämään kirjoituksista kansalaiskasvatukseen ja hyvään ihmisyyteen liittyviä teemoja, jotka viime vuosisadan alun martat kokivat tärkeiksi.

En tiedä, kuinka hyvin nykymartat historiaansa tuntevat, mutta toivon tämän artikkelin tuovan mielenkiintoista tietoa järjestöstä, Emäntälehdestä tai kansalaiskasvatuksen historiasta kiinnostuneille

Kysyin muutamalta ystävältäni, mitä heille tulee mieleen sanasta martta. Vastauksissa vilahteli pullantuoksuista keittiötä ja ruoanlaittoa, perinteitten vaalimista, säästäväisyyttä sekä huivipäisten tätien ompeluseuraa. Osasipa yksi tuttavani jopa yhdistää Marianne Heikkilän nimen marttoihin.

Joidenkin mielikuvat saattoivat olla kaukana todellisuudesta, mutta jokaisella oli jonkinlainen käsitys marttojen toiminnasta.

Marttajärjestön historiasta taas harvalla haastattelemistani ihmisistä oli minkäänlaista käsitystä. Kukaan ei tuntenut varhaisen Martta-yhdistyksen roolia kansanvalistustyössä, tai järjestön työtä suomalaiskansallisen aatteen vaalijana.

Suomalaisen kulttuurin puolesta

Martta-yhdistyksen perustamisen aikaan 1899 Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa. Kansallisromantiikka oli sivistyneistön keskuudessa hallitseva aate, ja suomalaista kulttuuria vaalimalla haluttiin korostaa maamme autonomista asemaa ja erottautua slaavilaisesta kulttuuripiiristä. Samaan aikaan Venäjän kansallismieliset voimat ihmettelivät Suomen vapaata asemaa valtakunnan osana, ja 1890-luvulla Suomea alettiinkin liittää yhä tiukemmin keisarillisen Venäjän yhteyteen.

Vaikka Martta-yhdistys julistautui heti alusta saakka epäpoliittiseksi järjestöksi, oli perustajan, Lucina Hagmanin, alkuperäisenä ajatuksena luoda järjestö nimenomaan taistelemaan suomalaisen kulttuurin puolesta venäläistämistoimia vastaan. Hagman ja muut perustajat näkivät, että venäläistämistä ei voitu voimakeinoin torjua, ja siksi suomalaisen kulttuurin elinehto oli kansan sivistäminen ja valistaminen. Vain sivistyksen ja kulttuurillisen kasvatuksen kautta kansa tuntisi olevansa suomalaista, ja yhtenäistä kansaa olisi vaikeampi taivuttaa ulkoisen vallan alle.

Venäläinen hallinto suhtautui varauksellisesti suomalaiskansalliseen aatteeseen, eikä Hagmanin ensimmäinen yhdistys Sivistystä kodeille saanutkaan venäläisiltä viranomaisilta toimilupaa. Vasta kun yhdistyksen sääntöjä muokattiin kieliasultaan sovinnaisempaan suuntaan, sai se luvan toimia. Samalla yhdistyksen nimi muutettiin Martta-yhdistykseksi.

Uudesta nimestä ja sovinnaisemmasta ohjelmasta huolimatta yhdistyksen periaatteet pysyivät pitkälti samoina. Toisin sanoen martat katsottiin reilu sata vuotta sitten yhteiskunnallisesti vaaralliseksi järjestöksi, mikä nykypäivän ihmisen silmin saattaa tuntua kummalliselta, ehkä huvittavaltakin. Keisarillisen vallan epäluuloista kertoo se, että jokaisessa Martta-yhdistyksen kokouksessa tuli alkuun olla mukana ulkopuolinen valvova viranomainen, joka kirjasi kokouksessa käsiteltävät asiat muistiin.

 

Kansalaiset järjestäytyivät

Suomalaisen kulttuurin vaalimisessa naisille oli varattu erityinen kasvattajan ja yhteiskunnallisen äidin rooli, sillä sen katsottiin olevan naiselle luontainen ominaisuus. Nainen, emäntä, oli kodin valtiatar, jonka vastuulla oli arjen pyörittäminen. Nainen oli vastuussa lastensa siveellisestä kasvattamisesta, mutta emännän kontolla oli myös palvelusväen pitäminen kurissa ja nuhteessa. Kodin tuli luoda pohja kansalaisuudelle ja kasvattaa lapset toimimaan vastuullisesti isänmaan ja yhteiskunnan eteen uhrautuvasti.

Tähän isänmaalliseen koti-ihanteeseen Lucina Hagman myös pohjasi ajatuksensa. Nykyistenkin marttojen ydinalueet, kuten kodin- ja perheenhoidon, puutarhanhoidon, ruoanlaiton sekä säästäväisyyden neuvonta, olivat siis mukana ohjelmassa heti järjestön perustamisesta saakka ja keskeisiä teemoja Emäntälehdessä. Kodinhoitoon ja kasvatukseen liittyvät neuvot olivat kuitenkin osana suurempaa kansansivistystyötä, jolla suomalainen sivistyneistö pyrki nostamaan Suomen kansan suurten eurooppalaisten kulttuurikansojen joukkoon.

Toisaalta Martta-yhdistyksen perustaminen liittyi osaksi laajempaa kansalaisjärjestäytymisen kautta, sillä samaan aikaan järjestäytyivät myös esimerkiksi raittiusliike ja työväenliike. Erityisesti työväenliike aiheutti sivistyneistölle päänvaivaa, sillä rahvas alkoi tulkita yhteiskunnallisia asioita omalla ”väärällä” tavallaan. Porvarillinen sivistyneistö – johon kaikki Martta-yhdistyksen johtohahmotkin lukeutuivat – katsoi pyhäksi tehtäväkseen ohjata alempi ja sivistymättömämpi kansa kohti oikeanlaista sivistystä. Sosialismi ja kansanvalta olivat porvariston näkökulmasta vaaraksi isänmaalle, minkä vuoksi niiden siemenet oli kitkettävä pois rahvaasta.

 

Siveys oli sivistystä

Koti oli yhteiskunnan ja kansalaiskasvatuksen pohja ja naiset kasvatuksessa avainasemassa, joten Martta-yhdistyksen kotineuvonnassa on nähtävissä vahva isänmaallisen ideologian pohjavire. Sen tärkeänä levittämisen kanavana toimi Emäntälehti. Lehti oli tarkoitettu nimensä mukaisesti kaikille Suomen kotien emännille, mutta välillisesti sen tarkoituksena oli ulottaa valistusta ja sivistystä myös rahvaan ja työväenluokan naisiin. Sen tehtävänä oli herättää kaikki maan naiset omiin isänmaallisiin ja yhteiskunnallisiin velvoitteisiinsa.

Yhteiskunnallinen osallistuminen muodostui tärkeäksi varsinkin vuoden 1905 suurlakon jälkeen, kun yleinen ja yhtäläinen äänioikeus astui voimaan.

Vaikka Emäntälehti mainosti olevansa koko kansan yhdistäjä, oli sen painotus selkeästi porvarillinen. Lehden lukijoilla nimittäin oletettiin pääsääntöisesti olevan palvelijoita, ja lehden ohjelmassa mainittiin palvelijoiden sivistäminen ja kasvattaminen siveyteen. Siveys ei tarkoittanut vain sukupuolista siveellisyyttä vaan käsitti myös kristillisen moraalin ja isänmaanrakkauden. Pelkästään moraalisten ja isänmaallisten kansalaishyveiden sisäistäminen ei riittänyt, vaan siveyden tuli näkyä myös oikeanlaisena käyttäytymisenä, puhetapana ja pukeutumisena. Toisin sanoen siveellinen ihminen tarkoitti myös sivistynyttä.

Koska koti kuului ensisijaisesti naisen valtapiiriin, oli Martoille koti myös naisen käyntikortti ja emansipaation näyttämö. Heti lehden näytenumerossa lehden aktiivinen toimittaja Fanny Hult kirjoitti, että kodinhoito ei suinkaan ole yksinkertaista puuhaa, vaan vaatii erityistä huolellisuutta, taitoa ja keskittymistä. Hyvin järjestetty arki ja siisti koti olivat naisen sivistyksen mittari, ja kodin ulkoiset puitteet erottivat sivistyneen rahvaasta. ”Kauneuden aisti” oli naiselle luonnollinen hyve, mutta vain sivistyneet osasivat sitä oikealla tavalla ilmaista. 1900-luvun alun Emäntälehden kirjoituksissa hyvä koti huokui isänmaallisuutta ja kansallista arvokkuutta.

Hyvän kodin ihanne sai kirjoituksissa monin paikoin uskonnollisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi vuoden 1904 helmikuun numerossa nimimerkki A.I. – M. katsoi, ettei Jumala viihdy siivottomassa kodissa. Puhtaus ja siisteys ilmensivät myös korkeaa moraalia, sillä epäsiistissä kodissa asui vain katkeruus ja viha. Naisten kasvatustehtävä nähtiin siis pitkälti jumalallisesti määräytyneenä.

 

Juoppoutta vastaan

Puhtauden ihanteella oli fyysisen siisteyden ohella myös henkinen ulottuvuus, sillä puhtauden vaalimisella viitattiin myös seksuaaliseen pidättyväisyyteen, raittiuteen ja mielenterveyteen. Erityisesti alkoholin käyttöä pidettiin Emäntälehdessä suurena syntinä ja yhteiskuntamoraalia rapauttavana paheena, joka rikkoi koteja ja johti sukupuoliseen siveettömyyteen. Kirjoittajien mielestä erityisesti naisten tuli taistella juoppouden pahetta vastaan, sillä naisilla oli luonnollinen vietti siveyteen ja vain heidän kauttaan miesten oli mahdollista raitistua.

Muutoinkin paheellista elämää vastaan taisteleminen nähtiin lähes yksinomaan naisten tehtäväksi. Lähes kaikissa tutkimissani sukupuolista siveellisyyttä käsittelevissä Emäntälehden kirjoituksissa vedottiin naisiin ja peräänkuulutettiin naisten pidättyväisyyttä paheista. Porvarillisen sivistyneistön ajatusmaailmassa naisen tärkein päämäärä oli tulla äidiksi, eikä lihalliseen nautintoon langennut nainen ollut kelvollinen tätä pyhää tehtävää täyttämään. Avioliitto oli ainoa hyväksyttävä seksuaalisen kanssakäymisen muoto, ja esiaviolliseen seksiin langennut nainen saattoi joutua kantamaan porton leimaa lopun ikäänsä.

Käyttäytymisen rajat olivat naisille tiukat. Nainen saattoi menettää kunniansa, jos liikkui pahamaineisella alueella tai pukeutui liian värikkäästi. Porvariston ja yläluokan miesten naisseikkailuja ja vierailuja maksullisten naisten luona pidettiin sen sijaan pikku paheina, joista ei mielellään puhuttu julkisesti sivistyneistön piirissä. Tutkimistani kirjoituksista löytyy vain harvoja miesten seksuaalista käyttäytymistä ja kaksinaismoraalia arvostelevia kannanottoja, eikä tästä kiusallisesta asiasta Emäntälehden sivuilla juuri puhuta. 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana seksuaalinen siveettömyys sysättiinkin kirjoituksissa enemmän työväenluokan, köyhälistön ja maalaisnaisten ongelmaksi.

 

Emännän ehdoton valta


Lucina Hagman jättäytyi sivuun Martta-yhdistyksen johdosta ja Emäntälehden toimituksesta varsin pian jättäen puheenjohtajan tehtävät ja vastuun lehden toimittamisesta ystävättärelleen, koulunjohtaja Alli Nissiselle. Nissinen toimi myös muissa naisyhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä sekä ensimmäisessä ja toisessa eduskunnassa kansanedustajana ja oli näkyvä hahmo myös Emäntälehden sivuilla kirjoittajana. Vastaavan toimittajan ja yhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa hänen voi sanoa hahmotelleen koko lehden linjan 1900-luvun alun aikana.

Nissisen tyyli kirjoittajana oli hyvin provokatiivinen ja hän otti voimakkaasti kantaa ajan yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Hänellä oli tarkat kriteerit siihen, millainen hyvän kodin tuli olla. ”Kauneuden aisti” ja sen näkyminen kodin sisustuksessa oli Nissiselle merkittävä asia. Kauniissa ja hyvin sisustetussa kodissa myös lapset sekä palvelusväki viihtyivät ja kasvoivat kuuliaisiksi isänmaan ja Jumalan palvelijoiksi.

Koti ja isänmaa rinnastuvat monessa hänen kirjoituksessaan. Nissisen ja oikeastaan koko varhaisen Martta-yhdistyksen koti-ideologian ydin kiteytyy kirjoituksessa Isänmaanrakkaus vuodelta 1910, jossa Nissinen julisti: ”Ihminen, joka ei kotiansa rakasta, on halveksittava olento. Ihminen, joka ei isänmaataan rakasta, on onneton.” Nissisen mielestä isänmaanrakkauden tuli näkyä kaikkialla, aina arjen pieniä valintoja myöten. Hyvään kansalaisuuteen kuuluikin hänen mukaansa suomalaisen kulttuurin ja kotimaisten tuotteitten suosiminen.

Ajan hengen mukaisesti myös ruumiin ja sielun puhtaus, siveellisyys sekä avioliitto olivat Nissiselle tärkeitä arvoja. Hän oli sitä mieltä, että ihminen saattoi pysyä puhtaana vain turvaamalla Jumalaan. Ympäristöllä oli kuitenkin suuri vaikutus, ja huono seura saattoi johtaa ihmispolon pois Jumalan pyhästä yhteydestä juoppouden ja haureuden tielle. Siksi oli seurusteltava vain sivistyneitten ja siveitten ihmisten kanssa sekä käytettävä kaikki tilaisuudet alempien kansankerrosten sivistämiseksi.

Varsinkin ennen suurlakkoa Nissisen kirjoituksia voi pitää nykypäivästä katsottuna varsin elitistisinä. Ne kuitenkin kuvastavat hyvin 1900-luvun sivistyneistön naisten ajatusmaailmaa. Hänen kirjoituksissaan palvelijattaret ja muu työväki esitetään lapsenomaisina holhottavina ja siveettömään elämään luonnollisesti taipuvaisina. Palvelijattarien alkaessa vaatia parempia työolosuhteita Nissinen jyrähti marraskuussa 1903, että emännällä tulee olla ehdoton määräämisvalta palvelijattaren elämään omassa talossaan. Palvelijan tuli täyttää kaikki emännän tälle antamat tehtävät kyselemättä, sillä muutoin palvelijattaresta ei voi kasvaa ”kunnon kansalaista.”

Vaikka Martta-yhdistys tahtoi pysyä poliittisesti puolueettomana, on varsinkin Nissisen teksteistä luettavissa epäluuloinen suhtautuminen työväenliikkeeseen ja sosialismiin. Ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan hän opasti lukijoita äänestämään ”oikein” ja muistutti naisia kansallisista velvollisuuksista. Hän hyökkäsi sosialisteja vastaan kielikuvilla, puhuen ”valheellisesta valosta” tai ”Jumalankieltäjistä.”

Nissisen linja ja kärkkäät tekstit olivat osana vaikuttamassa siihen, että työväennaiset eivät enää suurlakon jälkeen tunteneet Martta-yhdistystä omakseen, vaan siirtyivät työväenliikkeen naisjärjestöihin. Näin Martta-yhdistyksestä tuli yhä selkeämmin sivistyneistön naisten järjestö.

Vaikka Alli Nissisen kirjoituksiin suhtauduttiin paikoin ristiriitaisin tuntein, hänen vaikutuksensa Martta-yhdistyksessä oli kiistaton ja tyylinsä leimallinen 1900-luvun alun Emäntälehdelle. Tämän voima-martan arvostuksesta kertovat myös ne ylistävät muistokirjoitukset, jotka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen 1926.

Mikko Kemppainen 2013