Ansiomerkit

Ansioituneita marttoja ja marttatoimintaa paljon tukeneita tahoja on muistettu ansiomerkein vuodesta 1923 lähtien.

Hopeinen ansiomerkki edessä. Takana jäsenmerkki. Molemmat olisivat kaivanneet kiillotusta ennen valokuvausta.Ensimmäinen maininta marttojen ansiomerkin suunnittelun aloittamisesta on vuodelta 1921. Merkki suunniteltiin jäsenmerkin pohjalta. Siinä on sama seppelöity M-kirjain kuin jäsenmerkissäkin. Erotuksena jäsenmerkistä on koko tai materiaali.

Ensimmäisen pienen kultaisen ansiomerkin sai Lucina Hagman vuonna 1923. Seuraavana vuonna olleessa järjestön 25-vuotisjuhlassa merkki annettiin Alma Forsténille, Cely Mechelinille, Dagmar Neoviukselle ja Alli Nissiselle jotka olivat antaneet merkittävän panoksen valtakunnalliseen marttatyöhön. Pari vuotta myöhemmin merkin saivat maakunnallisen työn uranuurtajat Augusta Laine, Elin Malin, Elvi Grotenfelt ja Tekla Lampén.

Merkki oi samankokoinen kuin jäsenmerkki, mutta kultainen, ja piirit ja yhdistykset voivat anoa sitä ansioituneille jäsenille tiettyjen ehtojen mukaan. Sota-aikaan ja sen jälkeenkin kun kullasta oli pulaa, ei merkin jakaminen ollut aina helppoa. Esimerkiksi Ellen Siivonen on muistellut, kuinka hänen merkkiään varten vuonna 1945 oli käännytty Ellenin aviopuolison puoleen. Puoliso olikin löytänyt osto- ja myyntiliikkeestä kultasormuksen, josta merkki saatiin teetettyä. 

Suuri kultainen ansiomerkki oli seuraava joka tehtiin. Sitä ei voida anoa, vaan merkki myönnetään Marttaliiton toiminnassa ansioituneille. Ensimmäisten merkin saajat olivat Amos Anderson vuonna 1925 ja Lohjan kalkkitehtaan omistanut Petter Forsström, molemmat innokkaita marttatyön tukijoita ja puolestapuhujia. Petter Forsström oli leikillisesti todennut kuultuaan, että sai merkin numero 2 "Harmi etten ollut yhtä hyvä Martta kuin Hufvudstadsbladetin Amos Anderson". Merkki on jäsenmerkkiä ja pientä kultaista ansiomerkkiä muutaman millin isompi. Koko eron näkee silmällä ilman että pienempi merkki on rinnalla. Viereisessä kuvassa on jäsenmerkki ja hopeinen ansiomerkki, joiden koko ero on sama kuin pienen ja ison kultaisen ansiomerkin.

Seuraavana otettiin käyttöön hopeinen ansiomerkki 1965. Sitä ennen jaettiin kunniakirjoja. Hopeinen ansiomerkki eroaa jäsenmerkistä koon puolesta. Merkin halkaisija on jäsenmerkkiä muutamia millejä isompi.

Uusin tulokas ansiomerkissä on pronssinen ansiomerkki, joka on jäsenmerkinkokoinen, ja pronssista valmistettu.

Konsulentin ansiomerkki ja 50-vuotismerkki. Kokoero on selvästi havaittava.Marttaneuvojille ja konsulenteille jaettiin aiemmin omia ansiomerkkejä. Niissäkin oli Marttalogo, mutta se oli kiinnitetty mustalle emalipohjalle. Merkkejä oli hopeista ja kultaista. Nykyisin työntekijöille myönnetään samanlaisia merkkejä kuin martoille, mutta ansioperusteet ovat erilaiset. 

Ansiomerkkien jakamiseen on olemassa ohjeistus siitä, kuinka paljon ja minkä laajuisia ansioiden tuleen olla ennen kuin merkki voidaan myöntää. Pääsääntönä on, että ansiomerkkejä myönnetään merkki kerrallaan. Poikkeuksen tekee suuri kultainen ansiomerkki, joka voidaan myöntää ilman, että aiempia ansiomerkkejä olisi myönnetty.

Ansiomerkin paikka on vasemmassa rintapielessä. Marttapaidassa se kiinnitettään taskun yläpuolelle ja muussa vaatteessa samalle korkeudelle. Nykyisin on tapana, että M-logollisia merkkejä ei pidetä rinnassa kahta merkkiä samanaikaisesti, joten ansiomerkin kanssa ei pidetä jäsen- tai vuosimerkkejä. Poikkeuksen tekee marttamekko, jonka rinnassa voi olla ansiomerkki sen lisäksi, että kaulus on kiinnitetty jäsenmerkillä. Ansiomerkkien kanssa voidaan pitää myös muiden myöntämiä ansiomerkkejä.

Kirsi Vesterbacka